Luo ensin kakun pohja murskaamalla keksit pieneksi muruksi. Murskaaminen onnistuu joko tehosekoittimella tai muovipussin sisällä kaulimella painellen.
Sekoita keksimurujen joukkoon sulatettu vegaaninen margariini tai kookosrasva. Levitä muruseos 20 cm irtopohjavuokaan ja painele kiinteäksi ja tasaiseksi.
Valmista seuraavaksi kakun keskikerros. Yhdistä silken tofu, sokeri, soijajuoma, kasvikerma, sitruunamehu, vaniljasokeri ja perunajauho kulhoon. Vispaa tai sekoita tehosekoittimella ainekset kuohkeaksi.
Lisää ainekset kattilaan ja lisää agar jauhe. Kiehauta koko ajan sekoittaen, keitä vähintään 2 min.
Kaada kuuma seos välittömästi kakkuvuokaan keksipohjan päälle ja jätä pöydälle asettumaan (tai siirrä parvekkeelle). Kun kakku on viilentynyt voit siirtää sen jääkaappiin odottamaan. Hyytymiseen kuluu n. 45 min-1h.
Kun kakku on hyytynyt valmistetaan mansikkahyydyke. Soseuta sulatetut pakastemansikat, sitruunamehu ja sokeri tehosekoittimella tasaiseksi massaksi.
Siirrä mansikkasose kattilaan, lisää agar jauhe, kiehauta ja keitä vähintään 2 min. Nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä hetki. Kaada mansikkasose tofukerroksen päälle ja jätä kakku pöydälle viilentymään (tai siirrä parvekkelle). Kun kakku on viilentynyt voit siirtää sen jääkaappiin. Hyytymiseen kuluu n. 30min-1h.
Kakku on valmis tarjoiltavaksi kun se on täysin hyytynyt. Poista kaulus kakun ympäriltä ja nosta tarjoiluvadille. Koristele esimerkiksi mansikoilla ja kookosrouheella.
Huomautukset
Vinkki: Jos sinulla ei ole irtopohjavuokaa tai haluat tarjoilla kakun valmiina annoksina, voit koota juustokakun kerrokset suoraan tarjoilulaseihin tai jälkiruokakulhoihin.